
TUNNELMALLINEN KOHTAAMISPAIKKASI VENEJOELLA
Haluaisitko varata ystäväporukalle illanvieton elämyksellisessä myllyssä? Täyttääkö ihana appiukko vuosia? Olisiko aika koota harrastusporukka kesäretkelle ja pitää tauko Venejoella? Venejoen Mylly tarjoaa tilat ja palvelut erilaisiin kohtaamisiin metsän pielessä, maatilan rauhassa, viileän myllyrakennuksen ympäristössä.
Suunnitellaan yhdessä teidän tilaisuuksiinne sopiva menu ja ohjelma.
Ainutlaatuinen Venejoen Mylly
Venejoen vesimylly on seissyt paikoillaan Kontiolahden pohjoispäässä, Venejoen kylässä, jo lähes kahden vuosisadan ajan. Venejoen varrella on aikoinaan ollut useita myllyjä, ja Venejoen Mylly oli toimintakautensa aikana yksi alueen suurimmista.
Myllyn seinien sisään mahtuu tarinoita sota- ja pula-ajoilta, kylän arjesta, työnteosta ja useiden sukupolvien elämästä. Varsinainen myllytoiminta päättyi sähköistymisen myötä 1950-luvulla, mutta tarina ei päättynyt siihen. Tänä päivänä saman suvun jäsenet tuovat vanhaan myllymiljööseen jälleen uutta elämää.
Yrittäjän haaveena on tehdä Venejoen Myllystä elämyksellinen, historiaa kunnioittava kohtaamispaikka – sellainen, jossa yhteiset tapahtumat, tarinat ja kohtaamiset jatkavat Venejoen pitkää tarinaa.


Tilat, tarjoilut ja käytännön tiedot
Myllyn sisätiloissa on istumapaikat ja astiastot noin 30 hengelle. Kaksikerroksisen rakennuksen yläkerrassa on lisätilaa noin 15 henkilölle esimerkiksi pienryhmiä, työpajoja tai ohjelmaosuuksia varten. Alakerran pöytiä voidaan järjestellä tilaisuuden mukaan.
Tilauksesta järjestämme pitopalvelun, ilta- ja aamupalat, brunssit sekä konserttikahvit. Varusteluun kuuluvat astiat, jääkaappi ja termoskeittimet.
Myllyrakennuksessa ei ole kiinteää lämmitystä, mutta tarvittaessa käytössä on terassilämmitin ja huopia.
WC-rakennus sijaitsee samassa pihapiirissä, pihan toisella laidalla. Käytössä on erotteleva kuivakäymälä, käsienpesupiste sekä esteetön ulkohuussi.
Mylly sijaitsee vanhan tilan pihapiirissä joen toisella puolen. Ympäristössä on siltoja ja vanhoja patouomia. Myllyn alakerta on esteetön, ja sisäänkäynnille on luiskat.
Pihapiirissä asuu kotieläimiä. Ulkohuussia lukuun ottamatta muut pihapiirin rakennukset eivät ole asiakkaiden käytössä.
Myllyrakennuksen vuokraus
Yksityistapahtumat su–to
60 €/tunti, minimiveloitus 3 tuntia
Kokoukset ja kurssit
30 €/tunti, minimiveloitus 3 tuntia
Pe–la, arkipyhät ja aatot
80 €/tunti, minimiveloitus 5 tuntia
Emännöinti ja tarjoilutyö juhlissa myllyn väen toimesta
30 €/tunti
Astiavuokraus
2 €/hlö
Tarjoilut ja evästykset ryhmille
Venejoen Myllyä voi vuokrata yksityistilaisuuksiin, kokouksiin, kursseille ja pieniin juhliin. Vanha vesimylly tarjoaa rennon ja persoonallisen paikan joen varrella – tarjoilut ja ohjelma voidaan suunnitella tilaisuuden mukaan.
Vaihtoehtoina esimerkiksi kahvitukset, suolaiset ja makeat tarjottavat, Höytiäisen kalakeitto sekä illallisvaihtoehdot. Tarjoilut suunnitellaan ja hinnoitellaan erikseen ryhmän koon, ajankohdan ja toiveiden mukaan.
Tilaan tuotavat pitopalvelut ja tarjoilut varataan meidän kauttamme. Omat juomat ovat sallittuja.
Kauttamme on mahdollista järjestää myös räätälöityjä ohjelmapalveluja sekä valmiita paketteja ryhmille.
Varausehdot
Pidätämme oikeuden muutoksiin.


Ikimuistoisia tapahtumia ystävien ja perheen kesken

Vastuullisilla poluilla
Venejoen Myllyn taustalla on pieni, kotimainen perheyritys. Vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme ja tekemiämme valintoja, lisäksi haluamme ohjata siihen myös asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme. Vastuullisuus meille jotain, joka on jatkuvasti läsnä ja takaa toimintamme jatkumisen tulevaisuudessakin. Meillä on tavoitteena toimia osana erilaisia kestävän kehityksen yhteistyöverkostoja ja tehdä myös näkyväksi jo hyväksi koettuja toimia ja käytäntöjä.
Esimerkkejä vastuullisuuteen liittyvistä toimista on muun muassa tilan perinnemaiseman suunnitelmallinen ylläpito ja ennallistaminen, lähityön ja lähituotteiden valinta kehittämisessä sekä uuden rakentamisessa, kylän ja yhteisöjen osallistaminen myllyn toiminnan kehittämisessä sekä laajalti kierrättäminen ja arvojemme mukaiseen toimintaan pyrkiminen. Suosimme huonekaluissa käytettyjä huonekaluja ja materiaaleja. Emme käytä kertakäyttöastioita ja pesemme tiskit ympäristöystävällisillä pesuaineilla. Suuremmille ryhmille käytämme tarjoiluissa ekologisia, paikallisia Kupilkan astioita.
Meille kaikki ovat tervetulleita omana itsenään. Yrityksemme on sitoutunut kohtelemaan kaikkia asiakkaita sekä yhteistyökumppaneita kunnioittavasti ja yhdenvertaisesti.
Meistä
Venejoen Mylly on pieni perheyritys, jonka taustalla toimii pandemian aikana tutulle sukutilalleen muuttanut pieni perhe. Sama suku on asuttanut Myllylän tilaa jo vuodesta 1892, nykyisten asukkaiden tuoden jo viidennen sukupolven kylän keskelle. Virkeä ja lapsirikas kyläyhteisö on tärkeässä roolissa yrittäjäperheelle. Osaltamme haluamme kasvattaa lapsemme kyläkulttuuriin, missä kaikki kantavat yhteistä vastuuta hyvinvoinnista.
Perheessä toimii useampi yritys; sekä graafisen alan suunnittelutoimisto että läheisen Venejoen Piilon majoituskylän toiminta. Pihapiirissä touhuaa nykyään kolme sukupolvea, kaikilla on myllyn tarinassa oma roolinsa. Meitä yhdistää mielenkiinto perinnetöihin ja erilaisten, uusienkin asioiden kokeiluun. Yhdessä rakennetaan, kehitetään, testataan ja ennen kaikkea etsitään tapoja, millä vanha tila voisi palvella uusia sukupolvia.
Lämpimästi tervetuloa osaksi myllyn tarinaa!

Vastuullinen
Olemme sitoutuneet toiminnassamme kestävän matkailun periaatteisiin ja vastuullisiin valintoihin
Monipuolinen
Myllymiljöö mahdollistaa erilaiset tilaisuudet yksityisille ja yrityksille, vapaa-ajanviettoon sekä juhlaan
Lähellä
Venejoen Mylly sijaitsee alle 40 km lentokentältä, Joensuusta ja vain 30 km Kolin kansallispuistosta
